THE ENDKÖ?!?!
Suomen oloihin todella paljon hellepäiviä on tänä kesänä jo nautittuna, ennen kuin päätin tarttua tähän, todennäköisesti ”viimeiseen testamenttiin”.
Aikanaan, tämän porukan alkutaipaleilla kaikenmaailman ns. somehypetyksen nostaessa päätään, jonka jälkeen mitään yksityisyyttä ei enää yht’äkkiä ole ollutkaan, päätimme mekin pienissä ja muka älykkäissä päissämme, että täytyyhän meidänkin raportoida tekemistämme omilla nettisaiteillamme.
Joten siitä lähtien olemme pyrkineet tekemään lyhyitä ja vähemmän lyhyitä sekä sitäkin vähemmän asiallisia raportteja aina turnaustemme jälkeen ison fanikuntamme?? iloksi (toivottavasti)! Voin varoittaa jo nyt tässä vaiheessa, että tästä raportista ei kovin lyhyttä saa tekemälläkään.
Siihen on pyritty, että tekstejä on väännetty valmiiksi turnauksen aikana, jotta somevastaava-jojomme on saanut raportit kuvien kera eetteriin jo heti, ennen kuin turnauksen viimeinen pallo on hädin tuskin ehtinyt iskeytyä lattiaan. Näin olemme pyrkineet varmistamaan nälkäisten faniemme lähes reaaliaikaisen infoähkyn. Nykyaikana seuraavana päivänä ilmestyvä printtimedia kun on ilmestyessään jo vanhaa uutista täynnä.
Nyt sattuneesta syystä viimeisen turnauksen jälkeen meni pitkään, lähes liian pitkään, kunnes sain ajatuksista kunnolla kiinni. Tiedossahan oli, että tämä turnaus tulisi olemaan mitä todennäköisemmin tämän yhden sukupolven viimeinen palvelus yhdessä kasvattajaseuran logon alla.
Pitkään meni turnauksen fiilistellessä ja muistellessa kaikkia menneitä yhteisiä kokemuksia, mitä vuosien aikana olimme kokeneet. Niin pitkään tosiaan, että mietin jo kannattaako mitään raporttia alkaa enää väsäämäänkään. Ajattelin sitten kuitenkin, että jos tällainen perinne on aloitettu, niin kyllähän sille päätösjaksokin pitää saada. Tällä tavoin itsekin saisi vedettyä ajatuksia vähän yhteen.
Edellinen kausi oli loppunut meille todella epätyypillisesti isoon konttaukseen finaaleissa ja itsellänikin oli pitkään todella huonot fiilikset kauden jälkeen.
Lähtökohta viime kesänä kaudelle oli siis päättää juniorivuodet kunnialla, oli lopputulos mikä olisikaan, mutta fiilis viimeisen pelin jälkeen pitää olla sellainen, että kaikki on annettua ja se saadaan mitä ansaitaan.
Viimeisimmät kaudethan olemme menneet koko ajan vähemmillä ja vähemmillä yhteistreeneillä sattuneista syistä. No tälle vuodelle, jos mahdollista, nuo määrät laskivat entisestään. Päävalmentajamme, Giovanni, ehti vetää jätkille muistaakseni kahdet-kolmet treenit kesällä, ennen kuin pohjat siirtyivät takaisin finaalivuodelle Kuortaneelle. Syyslomalla allekirjoittanut sai kunnian vetää vielä kahdet treenit Salossa ennen kauden avauspelejä. Seuraavat treenit olivatkin sitten vuorossa SM-finaalihallissa Siilinjärvellä, päivää ennen pelien alkua.
Finaaliturnaukseen olimme saanet lähes koko rosterin paikan päälle, kun pitkäaikaispotilas viime kaudelta, Leimun Joonaskin oli saatu hyppykiellon jälkeen taas elävien kirjoihin. Ja valtion harmaisiin tai nykyäänhän se on vihreisiin, alkuvuodesta liittynyt Vatolan Vernerikin oli saanut valtiolta oikein lomaa tällaiseen suurtapahtumaan.
Finaalipaikalle matkustettiin tuttuun tyyliin kolmiakselisella, hulppealla, DreamDriverin luxusbussilla, olihan meitä Salosta lähtiessä jo peräti kuusi joukkueen jäsentä kyydissä 52 paikkaisessa bussissa ;). Tämä VAIN siksi, että Pohjanmaan, lue Kauhavan, ”meillä kaikki on suurempaa” fanijoukot saatiin jälleen kateellisiksi ;)! No pääsiväthän he lopulta myös tuon bussin kyytiin, kun lupauduimme kyyditsemään heitä pe illan valmistaviin treeneihin ja takaisin ;)!!
Kuortaneen karjut poimittiin matkalta kyytiin ja lauantaina oli tarkoitus alkaa sitten antamaan Mikasalle kyytiä oikein olan takaa.
Neljän joukkueen alkulohkoissa kun pelataan, niin jokaisella pelillä on äärettömän iso merkitys. Aamupelissä vastaan asettui heti nälkäinen kotijoukkue, Pielaveden Sampo. Sergei oli saanut juotettua pojilleen heti sellaiset urheilujuomat aamusta, että olimme helisemässä. Toki oma syöttömmekin oli luokatonta, mutta erityisesti vastaanottomme ja sitä kautta hyökkäys takkusi heti aamusta. Kitkerä 2-1 tappio ekasta pelistä ajoi meidät viimevuotiseen tapaan heti turnauksen alusta selkä seinää vasten.
Tappion tuskaa lisäsi se, että upean kauden liberona pelannut Liimataisen Joonatan loukkasi polvensa ja näytti siltä, että ainakin lauantain osalta, jos jopa koko turneen osalta, hänen pelinsä olisi pelatut.
Toinen liberoistamme, Nikke, hikoili vielä tässä vaiheessa miesten mj:n leirillä Kuortaneella ja oli enemmän kuin epävarmaa ehtisikö/ jaksaisiko Nikke kesken leiritysten lähteä ajamaan Siilinjärvelle turnaukseen.
No tiedän, että muut pojat pommittivat taukoamatta whatsapp- viestejä Nikken puhelimen täyteen ja olihan kyseessä siis mitä todennäköisemmin poikien viimeinen yhteinen junnuturnaus käynnissä, niin epäilinkin, että kyllähän VW Polo Siilinjärven hallin pihaan kohta singahtaa.
Seuraavasta pelistä lähtien meidän oli siis voitettava alkulohkon muut pelit, jos mielisimme mitalipeleihin. Ja tähän peliin meidän oli kavettava vielä rosteristamme kolmas libero tähän turnaukseen ja arpa osui toiseen Liimataiseen eli Juppeen, joka hoitikin uuden tontin enemmän kuin tyylikkäästi.
Kauhavan Wisa oli joutunut tähän turnaukseen muokkaamaan rosteriaan loukkaantumisten vuoksi oikein urakalla. Se vaikutti sen verran heidän pelaamiseen, notta pääsimme suhteellisen helpolla tässä pelissä. 2-0 meille ja turnauksen ensimmäinen ja vapauttava voitto meille. Tämän jälkeen oli selvää, että illan viimeisen kamppailun voittaja, jossa vastustajana olisi hallitseva A-poikien Suomen Mestari ja pitkäaikainen kiistakumppani Vilpppulan Tähti, menisi pelaamaan sunnuntaiksi sijoista 1-4.
Pojat paransivat päivän aikana pikkuhiljaa peliään peli peliltä ja illan peli Vilppulaa vastaan oli jo tasokasta mieslentopalloa puolin ja toisin. Parantunet vastaanottomme sekä myös syöttömme ansiosta väänsimme tärkeän 2-0 voiton tästäkin pelistä ja niin vain vuoden tauon jälkeen löysimme itsemme jälleen mitalipeleistä.
Sunnuntai alkoi tiukalla välieräkamppailulla jälleen erittäin tuttua vastustajaa eli Vammalan Lentopalloa vastaan. Ensimmäistä erää mentiin tasaisesti pinnan erolla aina erän loppuun ja jatkopalloille asti. Liekö aiempien vuosien pienehkö henkinen yliote ratkaissut erän lopulta meille, muistaakseni 28-26 erä meille. Toiseen erään tavoitteena oli ottaa heti hyvä aloitus ja ns. tappaa peli heti kärkeen, jotta loppuerän pelaaminen olisi helpompaa.
Näin siinä onnistuttiinkin ja erä lopulta melko selvin eränumeroin meille sekä koko peli meille 2-0.
Nuan vaan oltiinkin yhtäkkiä aivan FINAALISSA!! Näin pitkä yhteinen taipaleemme oli sittenkin saamassa ehkä arvoisensa unelmapäätöksen.
Latautuessamme illan finaaliin muistelimme porukalla kaikkia yhteisiä kommelluksia ja tapahtumia menneiltä vuosilta. Ehkä tämä toisi meille tarvittavan rentouden illan koitokseen ja tiivistäisi ryhmäämme vielä piirun verran enemmän. Muistutin poikia, että koskaan meidän historiassamme emme olleet finaalista tai pronssipelistä lähtenee häviäjinä pois kentältä. Jälkeenpäin tajusin, että taisin epähuomiossa valehdella pojille kuitenkin, sillä ensimmäisessä Power Cupissa Savonlinnassa 2007, hävisimme pronssipelin ja jäimme F-pojissa neljänsiksi ;)!
Niin tai näin, pojat pelasivat finaalissa kuin viimeistä peliään koskaan! Koko turnauksen onnahdellut syöttömme pääsi oikeuksiinsa isolla kentällä ja muutenkin kaikilla osa-alueilla onnistuimme jälleen laajalla rintamalla aivan äärettömän hienosti.
Pojat osoittivat, että vuoden takainen työtapaturma oli vain poikkeus sääntöön. Nämä herrat tekivät sen lopulta sen selväksi, mitä kovempi ja merkityksellisempi paikka, sen paremmin jätkät pelaavat!!
Koko finaaliviikonlopun ajan suorittamisemme taso nousi ja jätkät nousivat kuilun partaalta vuoren huipulle.
Pääsimme maksamaan kalavelat takaisin kotijoukkueelle, edelleen Sergein prinsseille, korkojen kera ja veimme finaalin äärettömän tasaisten ja vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen 23-25, 23-25 ja koko pelin siis 0-2!!!!!!
Villit voitontanssit sai alkaa, olimme palanneet omalle tasollemme ja siitä kruununa A-POIKIEN SUOMEN MESTARUUS 2018!!!
Pojat täydensivät nyt värisuoransa, joka alkoi Kuortaneelta 2014, C-poikien SM 1 tilalla ja jatkui 2016 Raisiossa, B- poikien Mestaruudella, päättyen siis Siilinjärvelle 2018, ja A-poikien Suomen Mestaruuteen Salon Viestin nimissä!!
Tuota värisuoraa eli Suomen Mestaruutta, kaikissa kolmessa ikäluokassa, ei kovin moni joukkue ole Suomessa päässyt juhlimaan. Ja kuten eräs minun aikojeni pelikaveri joskus on todennut, ovat junnuvuosien mestaruudet jopa ehkä jollain asteikoilla kovempia suorituksia kuin aikuisen sarjojen mestaruudet. Aikuisjoukkueet ovat usein kerätty koko Suomen alueelta, mutta junnujoukkueet ovat usein, lähes aina, oman kylän junnuista kerättyjä joukkueita ja siksi vaikeampia saavuttaa!!! Ja tästä olen täysin samaa mieltä.
Olen ollut sanoinkuvaamattoman onnekas ja etuoikeutettu, että olen saanut olla seuramaassa läheltä tämän poikajoukon edesottamuksia ja kasvua aivan pallokoululaisesta pikkujunnusta aikuisuuden kynnykselle, poikien menestystä sekä olla mukana niin iloissa kuin suruissakin. Tällaisia tuntemuksia ei saa kuin urheilujoukkueen mukana liikkuessa.
KIITOS JÄTKÄT!! Tila ei riitä kaikkien nimiä mainitsemaan, mutta tiedätte keitä tarkoitan! Niitä jotka olivat tekemässä tätä viimeistä palaa tähän palapeliin sekä myös niitä, jotka matkana aikana ovat olleet luomassa jo aiempia palasia tähän tarinaan! Onnea ja menestystä tuleville kausille, missä ikinä sitten pelaattekin!
Ja vaikka sainkin kunnian olla viimeisiä mohikaaneja alkutaipaleen valmennustiimistämme vastaanottamassa viimeis(in)tä mestaruuspokaalia, emme olisi tässä ilman sitä rautaista tiimiä, jolla aikanaan tämä laiva laitettiin alulle ja luotsattiin turvallisesti alusta asti eteenpäin, Leimun Juhan, Kontion Elinan, Leinosen Samin, Vanhasen Rikun ja viimeisimpänä Giovannin kanssa! Äärettömän iso kiitos teille kaikille!! Iso osa tästäkin mestaruudesta kuuluu myös teille!!
Kiitos myös mahtavat vastustajamme, erityisesti Vammalan Lentopallo, Vilppulan Tähti, Kauhavan Wisa ja Napapiirin Palloketut, joiden kanssa olemme vuosien saatossa saaneet vääntää tiukkoja, mutta aina rehtejä matseja keskenämme!!!
Ehkäpä tämäkin Rikalavolleyn/ Salon Viestin 99- poikajoukkue jonain päivänä vielä pelaa saman seuran logon alla kokonaisuudessaan, mene ja tiedä!!
Perinteisesti olen liittänyt tekstiin joitain biisien sanoja, jota mielestäni ovat kuvastaneet tunnelmaa ja nämä ovat yleensä vaihtuneet, mutta nyt päättäisin tämän tekstin samaan, jolla aloitettiin vuonna 2014, jolloin tuli eka mestaruus. Sanat kuvastavat tänäkin päivänä tunnelmia tässä hetkessä.
”Kiitollinen, siunattu, onnellinen matkannut tänne ohi ongelmien mietin miten mä ansaitsen tän kaiken mitä ikinä uskalsin toivoa mä sain sen”
Kyyneleet, Cheek (feat Sami Saari)
Kentillä nähdään kuitenkin, Eetu
Aikanaan, tämän porukan alkutaipaleilla kaikenmaailman ns. somehypetyksen nostaessa päätään, jonka jälkeen mitään yksityisyyttä ei enää yht’äkkiä ole ollutkaan, päätimme mekin pienissä ja muka älykkäissä päissämme, että täytyyhän meidänkin raportoida tekemistämme omilla nettisaiteillamme.
Joten siitä lähtien olemme pyrkineet tekemään lyhyitä ja vähemmän lyhyitä sekä sitäkin vähemmän asiallisia raportteja aina turnaustemme jälkeen ison fanikuntamme?? iloksi (toivottavasti)! Voin varoittaa jo nyt tässä vaiheessa, että tästä raportista ei kovin lyhyttä saa tekemälläkään.
Siihen on pyritty, että tekstejä on väännetty valmiiksi turnauksen aikana, jotta somevastaava-jojomme on saanut raportit kuvien kera eetteriin jo heti, ennen kuin turnauksen viimeinen pallo on hädin tuskin ehtinyt iskeytyä lattiaan. Näin olemme pyrkineet varmistamaan nälkäisten faniemme lähes reaaliaikaisen infoähkyn. Nykyaikana seuraavana päivänä ilmestyvä printtimedia kun on ilmestyessään jo vanhaa uutista täynnä.
Nyt sattuneesta syystä viimeisen turnauksen jälkeen meni pitkään, lähes liian pitkään, kunnes sain ajatuksista kunnolla kiinni. Tiedossahan oli, että tämä turnaus tulisi olemaan mitä todennäköisemmin tämän yhden sukupolven viimeinen palvelus yhdessä kasvattajaseuran logon alla.
Pitkään meni turnauksen fiilistellessä ja muistellessa kaikkia menneitä yhteisiä kokemuksia, mitä vuosien aikana olimme kokeneet. Niin pitkään tosiaan, että mietin jo kannattaako mitään raporttia alkaa enää väsäämäänkään. Ajattelin sitten kuitenkin, että jos tällainen perinne on aloitettu, niin kyllähän sille päätösjaksokin pitää saada. Tällä tavoin itsekin saisi vedettyä ajatuksia vähän yhteen.
Edellinen kausi oli loppunut meille todella epätyypillisesti isoon konttaukseen finaaleissa ja itsellänikin oli pitkään todella huonot fiilikset kauden jälkeen.
Lähtökohta viime kesänä kaudelle oli siis päättää juniorivuodet kunnialla, oli lopputulos mikä olisikaan, mutta fiilis viimeisen pelin jälkeen pitää olla sellainen, että kaikki on annettua ja se saadaan mitä ansaitaan.
Viimeisimmät kaudethan olemme menneet koko ajan vähemmillä ja vähemmillä yhteistreeneillä sattuneista syistä. No tälle vuodelle, jos mahdollista, nuo määrät laskivat entisestään. Päävalmentajamme, Giovanni, ehti vetää jätkille muistaakseni kahdet-kolmet treenit kesällä, ennen kuin pohjat siirtyivät takaisin finaalivuodelle Kuortaneelle. Syyslomalla allekirjoittanut sai kunnian vetää vielä kahdet treenit Salossa ennen kauden avauspelejä. Seuraavat treenit olivatkin sitten vuorossa SM-finaalihallissa Siilinjärvellä, päivää ennen pelien alkua.
Finaaliturnaukseen olimme saanet lähes koko rosterin paikan päälle, kun pitkäaikaispotilas viime kaudelta, Leimun Joonaskin oli saatu hyppykiellon jälkeen taas elävien kirjoihin. Ja valtion harmaisiin tai nykyäänhän se on vihreisiin, alkuvuodesta liittynyt Vatolan Vernerikin oli saanut valtiolta oikein lomaa tällaiseen suurtapahtumaan.
Finaalipaikalle matkustettiin tuttuun tyyliin kolmiakselisella, hulppealla, DreamDriverin luxusbussilla, olihan meitä Salosta lähtiessä jo peräti kuusi joukkueen jäsentä kyydissä 52 paikkaisessa bussissa ;). Tämä VAIN siksi, että Pohjanmaan, lue Kauhavan, ”meillä kaikki on suurempaa” fanijoukot saatiin jälleen kateellisiksi ;)! No pääsiväthän he lopulta myös tuon bussin kyytiin, kun lupauduimme kyyditsemään heitä pe illan valmistaviin treeneihin ja takaisin ;)!!
Kuortaneen karjut poimittiin matkalta kyytiin ja lauantaina oli tarkoitus alkaa sitten antamaan Mikasalle kyytiä oikein olan takaa.
Neljän joukkueen alkulohkoissa kun pelataan, niin jokaisella pelillä on äärettömän iso merkitys. Aamupelissä vastaan asettui heti nälkäinen kotijoukkue, Pielaveden Sampo. Sergei oli saanut juotettua pojilleen heti sellaiset urheilujuomat aamusta, että olimme helisemässä. Toki oma syöttömmekin oli luokatonta, mutta erityisesti vastaanottomme ja sitä kautta hyökkäys takkusi heti aamusta. Kitkerä 2-1 tappio ekasta pelistä ajoi meidät viimevuotiseen tapaan heti turnauksen alusta selkä seinää vasten.
Tappion tuskaa lisäsi se, että upean kauden liberona pelannut Liimataisen Joonatan loukkasi polvensa ja näytti siltä, että ainakin lauantain osalta, jos jopa koko turneen osalta, hänen pelinsä olisi pelatut.
Toinen liberoistamme, Nikke, hikoili vielä tässä vaiheessa miesten mj:n leirillä Kuortaneella ja oli enemmän kuin epävarmaa ehtisikö/ jaksaisiko Nikke kesken leiritysten lähteä ajamaan Siilinjärvelle turnaukseen.
No tiedän, että muut pojat pommittivat taukoamatta whatsapp- viestejä Nikken puhelimen täyteen ja olihan kyseessä siis mitä todennäköisemmin poikien viimeinen yhteinen junnuturnaus käynnissä, niin epäilinkin, että kyllähän VW Polo Siilinjärven hallin pihaan kohta singahtaa.
Seuraavasta pelistä lähtien meidän oli siis voitettava alkulohkon muut pelit, jos mielisimme mitalipeleihin. Ja tähän peliin meidän oli kavettava vielä rosteristamme kolmas libero tähän turnaukseen ja arpa osui toiseen Liimataiseen eli Juppeen, joka hoitikin uuden tontin enemmän kuin tyylikkäästi.
Kauhavan Wisa oli joutunut tähän turnaukseen muokkaamaan rosteriaan loukkaantumisten vuoksi oikein urakalla. Se vaikutti sen verran heidän pelaamiseen, notta pääsimme suhteellisen helpolla tässä pelissä. 2-0 meille ja turnauksen ensimmäinen ja vapauttava voitto meille. Tämän jälkeen oli selvää, että illan viimeisen kamppailun voittaja, jossa vastustajana olisi hallitseva A-poikien Suomen Mestari ja pitkäaikainen kiistakumppani Vilpppulan Tähti, menisi pelaamaan sunnuntaiksi sijoista 1-4.
Pojat paransivat päivän aikana pikkuhiljaa peliään peli peliltä ja illan peli Vilppulaa vastaan oli jo tasokasta mieslentopalloa puolin ja toisin. Parantunet vastaanottomme sekä myös syöttömme ansiosta väänsimme tärkeän 2-0 voiton tästäkin pelistä ja niin vain vuoden tauon jälkeen löysimme itsemme jälleen mitalipeleistä.
Sunnuntai alkoi tiukalla välieräkamppailulla jälleen erittäin tuttua vastustajaa eli Vammalan Lentopalloa vastaan. Ensimmäistä erää mentiin tasaisesti pinnan erolla aina erän loppuun ja jatkopalloille asti. Liekö aiempien vuosien pienehkö henkinen yliote ratkaissut erän lopulta meille, muistaakseni 28-26 erä meille. Toiseen erään tavoitteena oli ottaa heti hyvä aloitus ja ns. tappaa peli heti kärkeen, jotta loppuerän pelaaminen olisi helpompaa.
Näin siinä onnistuttiinkin ja erä lopulta melko selvin eränumeroin meille sekä koko peli meille 2-0.
Nuan vaan oltiinkin yhtäkkiä aivan FINAALISSA!! Näin pitkä yhteinen taipaleemme oli sittenkin saamassa ehkä arvoisensa unelmapäätöksen.
Latautuessamme illan finaaliin muistelimme porukalla kaikkia yhteisiä kommelluksia ja tapahtumia menneiltä vuosilta. Ehkä tämä toisi meille tarvittavan rentouden illan koitokseen ja tiivistäisi ryhmäämme vielä piirun verran enemmän. Muistutin poikia, että koskaan meidän historiassamme emme olleet finaalista tai pronssipelistä lähtenee häviäjinä pois kentältä. Jälkeenpäin tajusin, että taisin epähuomiossa valehdella pojille kuitenkin, sillä ensimmäisessä Power Cupissa Savonlinnassa 2007, hävisimme pronssipelin ja jäimme F-pojissa neljänsiksi ;)!
Niin tai näin, pojat pelasivat finaalissa kuin viimeistä peliään koskaan! Koko turnauksen onnahdellut syöttömme pääsi oikeuksiinsa isolla kentällä ja muutenkin kaikilla osa-alueilla onnistuimme jälleen laajalla rintamalla aivan äärettömän hienosti.
Pojat osoittivat, että vuoden takainen työtapaturma oli vain poikkeus sääntöön. Nämä herrat tekivät sen lopulta sen selväksi, mitä kovempi ja merkityksellisempi paikka, sen paremmin jätkät pelaavat!!
Koko finaaliviikonlopun ajan suorittamisemme taso nousi ja jätkät nousivat kuilun partaalta vuoren huipulle.
Pääsimme maksamaan kalavelat takaisin kotijoukkueelle, edelleen Sergein prinsseille, korkojen kera ja veimme finaalin äärettömän tasaisten ja vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen 23-25, 23-25 ja koko pelin siis 0-2!!!!!!
Villit voitontanssit sai alkaa, olimme palanneet omalle tasollemme ja siitä kruununa A-POIKIEN SUOMEN MESTARUUS 2018!!!
Pojat täydensivät nyt värisuoransa, joka alkoi Kuortaneelta 2014, C-poikien SM 1 tilalla ja jatkui 2016 Raisiossa, B- poikien Mestaruudella, päättyen siis Siilinjärvelle 2018, ja A-poikien Suomen Mestaruuteen Salon Viestin nimissä!!
Tuota värisuoraa eli Suomen Mestaruutta, kaikissa kolmessa ikäluokassa, ei kovin moni joukkue ole Suomessa päässyt juhlimaan. Ja kuten eräs minun aikojeni pelikaveri joskus on todennut, ovat junnuvuosien mestaruudet jopa ehkä jollain asteikoilla kovempia suorituksia kuin aikuisen sarjojen mestaruudet. Aikuisjoukkueet ovat usein kerätty koko Suomen alueelta, mutta junnujoukkueet ovat usein, lähes aina, oman kylän junnuista kerättyjä joukkueita ja siksi vaikeampia saavuttaa!!! Ja tästä olen täysin samaa mieltä.
Olen ollut sanoinkuvaamattoman onnekas ja etuoikeutettu, että olen saanut olla seuramaassa läheltä tämän poikajoukon edesottamuksia ja kasvua aivan pallokoululaisesta pikkujunnusta aikuisuuden kynnykselle, poikien menestystä sekä olla mukana niin iloissa kuin suruissakin. Tällaisia tuntemuksia ei saa kuin urheilujoukkueen mukana liikkuessa.
KIITOS JÄTKÄT!! Tila ei riitä kaikkien nimiä mainitsemaan, mutta tiedätte keitä tarkoitan! Niitä jotka olivat tekemässä tätä viimeistä palaa tähän palapeliin sekä myös niitä, jotka matkana aikana ovat olleet luomassa jo aiempia palasia tähän tarinaan! Onnea ja menestystä tuleville kausille, missä ikinä sitten pelaattekin!
Ja vaikka sainkin kunnian olla viimeisiä mohikaaneja alkutaipaleen valmennustiimistämme vastaanottamassa viimeis(in)tä mestaruuspokaalia, emme olisi tässä ilman sitä rautaista tiimiä, jolla aikanaan tämä laiva laitettiin alulle ja luotsattiin turvallisesti alusta asti eteenpäin, Leimun Juhan, Kontion Elinan, Leinosen Samin, Vanhasen Rikun ja viimeisimpänä Giovannin kanssa! Äärettömän iso kiitos teille kaikille!! Iso osa tästäkin mestaruudesta kuuluu myös teille!!
Kiitos myös mahtavat vastustajamme, erityisesti Vammalan Lentopallo, Vilppulan Tähti, Kauhavan Wisa ja Napapiirin Palloketut, joiden kanssa olemme vuosien saatossa saaneet vääntää tiukkoja, mutta aina rehtejä matseja keskenämme!!!
Ehkäpä tämäkin Rikalavolleyn/ Salon Viestin 99- poikajoukkue jonain päivänä vielä pelaa saman seuran logon alla kokonaisuudessaan, mene ja tiedä!!
Perinteisesti olen liittänyt tekstiin joitain biisien sanoja, jota mielestäni ovat kuvastaneet tunnelmaa ja nämä ovat yleensä vaihtuneet, mutta nyt päättäisin tämän tekstin samaan, jolla aloitettiin vuonna 2014, jolloin tuli eka mestaruus. Sanat kuvastavat tänäkin päivänä tunnelmia tässä hetkessä.
”Kiitollinen, siunattu, onnellinen matkannut tänne ohi ongelmien mietin miten mä ansaitsen tän kaiken mitä ikinä uskalsin toivoa mä sain sen”
Kyyneleet, Cheek (feat Sami Saari)
Kentillä nähdään kuitenkin, Eetu