MANSEROCK!
Lährettiin porukalla lauantai-aamuna kohti Mansea, joka myös Eppu Normaalin kotikylänä tunnetaan (oikeestihan ne on Ylöjärveltä, mutta kait se lasketaan Manseen 😆). Ajateltiin, että voitais mennä katsomaan Eppujen dokumenttia ja keikkaa, mutta mehän oltiinkin viikko etuajassa ja väärässä kaupungissa sen ajatuksen suhteen. No mitä muuta sitten Tampereella voisi tehdä? Delfinaariokin oli tyhjennetty jo kesällä ja voi olla, että pojilla ei olis ollut sinnekään haluja. No Kaukajärvellä ”sattui” olemaan A-poikien A-poolin turnaus alkamassa, joten päätettiin osallistua turnaukseen, kun oltiin saatu kutsukin sinne.
Kaukajärven paljon kokenut ja nähnyt halli oli remontin kourissa. Toki peliareena oli jo käyttökunnossa, mutta pelaajien pyhimmät, eli pukuhuoneet olivat vielä työn alla.
Loskan keskeltä, muutama kymmenen metriä hallista takaviistoon, löytyi kyllä melko asialliset tilat pelivermeiden vaihtoon ja pelien jälkeen kriittisimpien paikkojen suihkuttamiseen.
Pojat päättivät kuitenkin hallivalvojan suotuisalla avustuksella pitää majaansa koko turnauksen ajan hallissa, josta saimme presidentillisen sviitin varastosta, aivan telinevoimistelutarvikkeiden vierestä. Siinäpä Letkulla oli mieluisa tehtävä pitää pelipalavereita varaston ovet selällään, lähes käytävällä, kun vastustajajoukkueiden pelurit kävelivät samalla herkällä korvalla käytävää edes takaisin.
Ensimmäinen peli tuttua Kauhavan Wisaa vastaan. Vaikka tuttu joukkue oli vastassa, niin kokoonpanosta ei ollut etukäteen kyllä sitten mitään hajua. Vastustajalla oli rosterissa myös tukku Kuortaneen valmennuskeskuksen hieman jo hiottuja timantteja, mutta varmuutta ei ollut siitä kuka näistä herroista on pelikuntoinen ja kenellä on lupa pelata.
Pelin alkaessahan vastustajan kokoonpano yleensä viimeistään sitten paljastuu ja olihan Wisa päässyt matkaan lähes täydellä kokoonpanolla. Meillä seitsikko puolestaan ykköspaikalta lukien Joona, Venne, Maki, Jonttu, Late, Juuso ja varanumero Nikke. Syöttö-ja torjuntataktiikka oli luotu ja sitä lähdettiin toteuttamaan. Tasatahtiin edettiin erän puolivälin paikkeille, kunnes pojat alkoivat toteuttaa sovittua taktiikkaa paremmin ja paremmin. Tähän asti oltiin pysytty mukana lähinnä keskihyökkäyksien turvin, mutta nyt alkoi löytyä tehoja myös laidoilta. Torjuntoja alkoi tipahdella ja syöttökin puri ”omiaan”. Erä meille ja siten hyvä alku turneelle. Toisessa erässä oltiin jo lähes hätää kärsimässä, kun muistaakseni 12-17 tappio tilanteessa Late asteli syöttönurkkaukseen ja poistui sieltä vasta 21-17 tilanteessa. Kamelinselkä oli taitettu ja toinenkin erä meille. Voitolla sviitin kautta toiseen vääntöön heti perään.
Toinen peli ja pitääkö vastustajaa enää kertoakaan? Jos vähääkään olette meidän juttuja lukeneet, niin varmaan tiedätte jo vastustajan nimen!?! No VaLePahan se siellä verkon toisella puolella oli. Jukka oli saanut sairastuvalta pari kaveria takaisin, Teemun ja Tatun, joten lähes parhaalla ryhmityksellä pääsivät taisteluun. Meiltä puuttui Kolin Ruubertti sairastumisen vuoksi tällä kertaa rosterista, muuten olimme täydellä miehityksellä liikkeellä.
Hyökkäsimme tällä kertaa Pukkien keritsemiseen seitsikolla, jossa tahtipuikkoa heilutti Joona, keskiveijareina toimivat Juuzo ja Juppe. Yleisherroiksi laitoimme Jontun ja Vennen. Pajavasaran otti käteensä Arska ja vaippapakettia kantoi edelleen Nikke.
Nyt pojat lähtivät toteuttamaan sovittua syöttö-ja torjunta-puolustustaktiikkaa heti alusta alkaen. Keritseminen alkoi muistuttaa jo kuohintaa, sen verran selkeästi veimme tällä kertaa peliä. Pala palalta saimme horjutettua kaverin vastaanottoa ja sitä kautta luonnollisesti torjuntapelaaminen helpottui. Tämä taas tarkoitti myös enemmän puolustuksia ja melko hyvällä prosentilla nämäkin tilanteet saimme pelattua hyökättäväksi asti ja siitähän oli meidän laitakameliemme ilo nakutella palloa parkettiin. Pelin intensiteetti ei kylläkään ollut verkon kummallakaan puolella kovinkaan korkea, mutta meidän puolella verkkoa tehtiin siis tasaisesti hyviä ja tasaisia suorituksia jokaisella pelin osa-alueella ja sillä saimme keritsemisen viimeisteltyä ja vietyä loppuun asti, peli 2-0 meille ja revanssi kolmen viikon takaisesta kohtaamisesta.
Terveellisen lounaan jälkeen olimme valmiita kolmanteen koitokseen. Tällä kertaa vastaan asettui kotijoukkue Rantaperkiön Isku. Iskua vastaan emme vielä olleetkaan pelanneet, mutta vastapuolella oli tukku tuttuja kasvoja menneiltä vuosilta, olivat aiemmin pelanneet vaan muiden seurojen väreissä. Ennen ottelun alkua oli jo selvää, että molemmat joukkueet saisivat jatkaa taivaltaan parhaassa A-ryhmässä. Nyt miteltiin sitten ”vain” lohkovoitosta ja henkisestä yliotteesta. Virallinen valvoja oli päättänyt heittää passariksi Vesterisen silkkihansikkaan ja liberon vaativalle tontille Joonun. Muuten päätimme kierrättää eräkohtaisesti kaikkia kynnellekykeneviä pelimiehen alkuja. Pelin taso oli mielestäni ihan hyvätasoista huomioiden sen, että pari peliä oli jo alla ja ottelulla ei ollut enää merkitystä jatkon kannalta. Aivan ei keskittyminen pysynyt tapissa loppuun asti, vaan pieni herpaantuminen tuli varsikin syöttönurkkauksessa pelin ratkaisuhetkillä ja peli lopulta 2-1 Iskulle.
Jo toinen tappio tälle kaudelle!!! Tästä tulee vielä raskas kausi, jos sama tahti jatkuu... Ei vaan, kaksi voittoa kolmesta pelistä ja yksi tiukka 2-1 tappio, ei huono, sanoisi Jorma Uotinen! Tästä on hyvä jatkaa kohti tulevaa ja sekin selvisi jo, että seuraavaksi käännetään jälleen uusi luku Suomen matkailussa, kun seuraavaksi mitellään paremmuudesta Savonlinnassa. Eikä muuten Valepaa vastaan tällä kertaa.
Nähdään ja kuullaan, Eetu!
Lährettiin porukalla lauantai-aamuna kohti Mansea, joka myös Eppu Normaalin kotikylänä tunnetaan (oikeestihan ne on Ylöjärveltä, mutta kait se lasketaan Manseen 😆). Ajateltiin, että voitais mennä katsomaan Eppujen dokumenttia ja keikkaa, mutta mehän oltiinkin viikko etuajassa ja väärässä kaupungissa sen ajatuksen suhteen. No mitä muuta sitten Tampereella voisi tehdä? Delfinaariokin oli tyhjennetty jo kesällä ja voi olla, että pojilla ei olis ollut sinnekään haluja. No Kaukajärvellä ”sattui” olemaan A-poikien A-poolin turnaus alkamassa, joten päätettiin osallistua turnaukseen, kun oltiin saatu kutsukin sinne.
Kaukajärven paljon kokenut ja nähnyt halli oli remontin kourissa. Toki peliareena oli jo käyttökunnossa, mutta pelaajien pyhimmät, eli pukuhuoneet olivat vielä työn alla.
Loskan keskeltä, muutama kymmenen metriä hallista takaviistoon, löytyi kyllä melko asialliset tilat pelivermeiden vaihtoon ja pelien jälkeen kriittisimpien paikkojen suihkuttamiseen.
Pojat päättivät kuitenkin hallivalvojan suotuisalla avustuksella pitää majaansa koko turnauksen ajan hallissa, josta saimme presidentillisen sviitin varastosta, aivan telinevoimistelutarvikkeiden vierestä. Siinäpä Letkulla oli mieluisa tehtävä pitää pelipalavereita varaston ovet selällään, lähes käytävällä, kun vastustajajoukkueiden pelurit kävelivät samalla herkällä korvalla käytävää edes takaisin.
Ensimmäinen peli tuttua Kauhavan Wisaa vastaan. Vaikka tuttu joukkue oli vastassa, niin kokoonpanosta ei ollut etukäteen kyllä sitten mitään hajua. Vastustajalla oli rosterissa myös tukku Kuortaneen valmennuskeskuksen hieman jo hiottuja timantteja, mutta varmuutta ei ollut siitä kuka näistä herroista on pelikuntoinen ja kenellä on lupa pelata.
Pelin alkaessahan vastustajan kokoonpano yleensä viimeistään sitten paljastuu ja olihan Wisa päässyt matkaan lähes täydellä kokoonpanolla. Meillä seitsikko puolestaan ykköspaikalta lukien Joona, Venne, Maki, Jonttu, Late, Juuso ja varanumero Nikke. Syöttö-ja torjuntataktiikka oli luotu ja sitä lähdettiin toteuttamaan. Tasatahtiin edettiin erän puolivälin paikkeille, kunnes pojat alkoivat toteuttaa sovittua taktiikkaa paremmin ja paremmin. Tähän asti oltiin pysytty mukana lähinnä keskihyökkäyksien turvin, mutta nyt alkoi löytyä tehoja myös laidoilta. Torjuntoja alkoi tipahdella ja syöttökin puri ”omiaan”. Erä meille ja siten hyvä alku turneelle. Toisessa erässä oltiin jo lähes hätää kärsimässä, kun muistaakseni 12-17 tappio tilanteessa Late asteli syöttönurkkaukseen ja poistui sieltä vasta 21-17 tilanteessa. Kamelinselkä oli taitettu ja toinenkin erä meille. Voitolla sviitin kautta toiseen vääntöön heti perään.
Toinen peli ja pitääkö vastustajaa enää kertoakaan? Jos vähääkään olette meidän juttuja lukeneet, niin varmaan tiedätte jo vastustajan nimen!?! No VaLePahan se siellä verkon toisella puolella oli. Jukka oli saanut sairastuvalta pari kaveria takaisin, Teemun ja Tatun, joten lähes parhaalla ryhmityksellä pääsivät taisteluun. Meiltä puuttui Kolin Ruubertti sairastumisen vuoksi tällä kertaa rosterista, muuten olimme täydellä miehityksellä liikkeellä.
Hyökkäsimme tällä kertaa Pukkien keritsemiseen seitsikolla, jossa tahtipuikkoa heilutti Joona, keskiveijareina toimivat Juuzo ja Juppe. Yleisherroiksi laitoimme Jontun ja Vennen. Pajavasaran otti käteensä Arska ja vaippapakettia kantoi edelleen Nikke.
Nyt pojat lähtivät toteuttamaan sovittua syöttö-ja torjunta-puolustustaktiikkaa heti alusta alkaen. Keritseminen alkoi muistuttaa jo kuohintaa, sen verran selkeästi veimme tällä kertaa peliä. Pala palalta saimme horjutettua kaverin vastaanottoa ja sitä kautta luonnollisesti torjuntapelaaminen helpottui. Tämä taas tarkoitti myös enemmän puolustuksia ja melko hyvällä prosentilla nämäkin tilanteet saimme pelattua hyökättäväksi asti ja siitähän oli meidän laitakameliemme ilo nakutella palloa parkettiin. Pelin intensiteetti ei kylläkään ollut verkon kummallakaan puolella kovinkaan korkea, mutta meidän puolella verkkoa tehtiin siis tasaisesti hyviä ja tasaisia suorituksia jokaisella pelin osa-alueella ja sillä saimme keritsemisen viimeisteltyä ja vietyä loppuun asti, peli 2-0 meille ja revanssi kolmen viikon takaisesta kohtaamisesta.
Terveellisen lounaan jälkeen olimme valmiita kolmanteen koitokseen. Tällä kertaa vastaan asettui kotijoukkue Rantaperkiön Isku. Iskua vastaan emme vielä olleetkaan pelanneet, mutta vastapuolella oli tukku tuttuja kasvoja menneiltä vuosilta, olivat aiemmin pelanneet vaan muiden seurojen väreissä. Ennen ottelun alkua oli jo selvää, että molemmat joukkueet saisivat jatkaa taivaltaan parhaassa A-ryhmässä. Nyt miteltiin sitten ”vain” lohkovoitosta ja henkisestä yliotteesta. Virallinen valvoja oli päättänyt heittää passariksi Vesterisen silkkihansikkaan ja liberon vaativalle tontille Joonun. Muuten päätimme kierrättää eräkohtaisesti kaikkia kynnellekykeneviä pelimiehen alkuja. Pelin taso oli mielestäni ihan hyvätasoista huomioiden sen, että pari peliä oli jo alla ja ottelulla ei ollut enää merkitystä jatkon kannalta. Aivan ei keskittyminen pysynyt tapissa loppuun asti, vaan pieni herpaantuminen tuli varsikin syöttönurkkauksessa pelin ratkaisuhetkillä ja peli lopulta 2-1 Iskulle.
Jo toinen tappio tälle kaudelle!!! Tästä tulee vielä raskas kausi, jos sama tahti jatkuu... Ei vaan, kaksi voittoa kolmesta pelistä ja yksi tiukka 2-1 tappio, ei huono, sanoisi Jorma Uotinen! Tästä on hyvä jatkaa kohti tulevaa ja sekin selvisi jo, että seuraavaksi käännetään jälleen uusi luku Suomen matkailussa, kun seuraavaksi mitellään paremmuudesta Savonlinnassa. Eikä muuten Valepaa vastaan tällä kertaa.
Nähdään ja kuullaan, Eetu!
Kuvat: Elina Kontio