Muokkaa napsauttamalla tätä.
Astrumin Liedon valloitus
8.10.2016 / MS
Lauantaina 8.10 maittavan kotona nautitun lasagne-lounaan jälkeen oli aika kääntää Toyotan keula kohti tuttuja seutuja Turun kupeeseen, Lietoon. Edessä oli B-tyttöjen kauden avaus eli tasonmittausturnaus komeassa vuonna 2003 valmistuneessa Lieto-hallissa. Turnauksen myöhäinen alkamisajankohta mahdollisti tuon kotilounaan, mikä tulee olemaan ainakin pelureillemme kauden aikana näin lauantaipäivisin aika harvinaista herkkua.Turnaukseen osallistuivat kaksi joukkuetta Maskun Katajasta, Salon Viesti Astrum ja kotijoukkue Liedon Parma Firestar. Odotettavissa oli huomattavan paljon tasaisempia pelejä kuin viikkoa aiemmin vastaavassa C-tyttöjen turnauksessa Salossa. Roosa oli myös tervehtynyt sen verran, että hänet saatiin takaisin kokoonpanoon ja se antoi päävalmentaja Alapuraselle lisää vaihtoehtoja peluutukseen. Panoksena turnauksen voittajalle oli luvassa B-poolipaikka ja mukavat lähtökohdat itse SM-sarjaan. Joukkueen minimitavoite turnauksen kakkossija toisi D-poolipaikan, mikä sekään ei olisi ihan katastrofi, mutta kaikki siitä heikompi sitten aika pitkälti sitä olisikin ollut. Mukavasti siis jo paineita pelureille kauden avaukseen!
Turnauksen avauspelissä lietolaiset voittivat Maskun nuoremman joukkueen Leopardit ja Astrumin tytöille tuli ekassa pelissä vastaan pelkkä Maskun Kataja, ehkä etukäteen turnauksen heikoin ja tuntemattomin joukkue, ainakin itselleni. Eripuranen heitti kentälle seitsikon: Kukkis kapellimestariksi, Lorcen ja Sauvon survojan Minjan keskelle, Aden ja Oonuskan hihaeksperteiksi, Noorizin pallontappajaksi ja Jenkan vaippoihin.
Peli oli vähän nihkeää niin kuin avausottelut yleensä ”pruukavat” olemaan. Hyvällä omalla syötöllä Astrum kuitenkin hoiti homman kotiin selvin 2-0-lukemin. Heti perään olikin sitten toinen peli Maskun Katajan Leopardi-joukkuetta vastaan.
C-tytöistä koostuva joukkue oli mielestäni huomattavasti vaarallisempi vaikkakin nuorempi vastustaja kuin edellinen Maskun ryhmä. Muutoksia edellisen pelin kokoonpanoon tuli jonkin verran. Oonuska ja Nooriz vaihtoon ja yleispelaajiksi Rose ja Ade, keskityrmääjiksi Suski ja Minja, hakkuriksi Lorce, liberona jatkoi Jenka ja pallon tarjoilijana Kukkis. Peli oli edelleen hiukan nihkeää, tosin vastustajakin oli parempi. Ensimmäisen erän puolivälin jälkeen Tappi teki syöttövaihdon ja syöttöruutuun asteli Oonuska.
Hänen painavilla ja tarkoilla hyppyleija-aloituksilla Astrum karkasi ja lopulta voitti erän aika selvin numeroin. Toiseen erään lähdettiin samalla miehistöllä kuin ensimmäiseen. Toinenkin erä ratkesi puolivälin paikkeilla, tällä kertaa mielestäni Astrumin varmempaan ja laadukkaampaan peruspeliin. Peli siis 2-0-lukemin Astrumille ja samalla varmistui jo se minimitavoite eli turnauksen kakkossija.
Sitten tulikin pitkä tauko ja piti saada murua rinnan alle. Joukkue nautti ruuan hallilla, mutta me Itämaan viisaat tietäjät (Rami, Yliluomat ja meikäläinen) otimme suunnaksi paikallisen Shellin maittavat sapuskat. Tosin Rami pettyi raskaasti saatuaankin eineslihapullia lautaselleen, vaikka odotus annoksen suhteen oli paljon suurempi. Pettymyksestä toivuttuamme palasimme hallille vatsat pulleina.
Edessä oli turnauksen finaali kotijoukkue Parmaa vastaan, joka oli myös voittanut molemmat pelinsä. Astrum lähti peliin heikosti, jalat olivat jääneet niin sanotusti pukukoppiin ja peli oli aneemista ja alistunutta. Ensimmäinen erä oli totaalista lietolaisnäytöstä. Toiseen erään vaihdettiin Rose kentälle hakkuriksi ja Ade takaisin yleispelaajaksi. Peli tasoittuikin huomattavasti ja etenkin Oonuska näytti muille mallia omalla hienolla taistelulla. Erä etenikin todella tasaisena aivan loppumetreille asti ja lopulta Astrum onnistui kääntämään sen itselleen 25-23.
Tässä kohtaa on pakko todeta, että ottelun tuomari toi oman lisämausteensa otteluun varsin kummallisilla ratkaisullaan, joka sai sekä valmentajat että katsomoasiantuntijatkin lämpenemään. Kolmas erä oli sitten henkien taistelua. Erä oli tasainen, mutta lopussa Astrum sai nykäistyä pienen kaulan ja pääsi katkaisemaan peliä. Siinä kohtaa tuli kuitenkin pari mustaa hetkeä ja näyttikin, että Parma kampeaa näiden virheiden ansiosta rinnalle ja ohi.
Astrumin tytöt näyttivät kuitenkin taistelutahtonsa ja nousivat vastustajan ottelupallotilanteesta voittoon lukemin 18-16.
Turnauksesta tuli hieno voitto ja tärkeä B-poolipaikka SM-sarjaan. Pettymys oli tietysti Liedon Parmalle kova. Nämä joukkueet kohtaavat varmasti myöhemmin SM-sarjassa ja sitten katsotaan joukkueiden välinen paremmuus uudestaan, mutta tällä kertaa Astrum oli parempi ja ansaitsi voittonsa rehdillä pelillä.
Astrum joukkueen pelaajat kaudella 2016-2017:
Noora Leimu, Lotta Haapanen,Oona Luostarinen, Petra Alapuranen, Jenna Aaltonen, Susan Yliluoma, Roosa Hörkkö, Minja Himanen, Lotta Kukkonen,Adelia Launonen sekä toipilaat Camilla Larsson ja Anni Jalo
Lieto valloitettu ja seuraavaksi Somero 22.10.16 (C Astrum)!
Lentopalloterveisin Red Bull (Juha)