Seurailta 5.11.2019 - Power Cup infoa salolaisille seuroille

Salon Viestin lentopallojaoston ja Power Cupin kisaorganisaation edustajat olivat mukana salolaisille urheiluseuroille järjestetyssä avoimessa seuraillassa tiistaina 5.11.2019. Tilaisuus järjestettiin kaupungintalolla ja mukana oli edustajia arvion mukaan lähes 20 seurasta. Kerroimme paikallaolijoille Power Cup -tapahtumasta sekä järjestelyiden etenemisestä. Lisäksi oli mahdollisuus vapaaseen keskusteluun “Power Cup -pöydässä” muun virallisen ohjelman jälkeen.
Jo edellisellä viikolla Lentopallojaoston pj. Jenni Sorola oli Salon Seuraparlamentin vieraana, joten Power Cup -tietoa on nyt päästy jakamaan melko kattavasti alueen seuratoimijoille ja hyviä keskusteluja on käyty monen seuratoimijan kanssa tapahtuman suunnitteluun liittyen.
Tässä artikkelissa yhteenvetoa seuraillan keskusteluista sekä esitysmateriaali myös heille, jotka eivät päässeet paikalle.
Yleisesti tapahtumasta
Aluksi Jenni Sorola (Salon Viestin Lentopallojaoston pj.) ja Johanna Anttonen (Power Cupin paikallispäällikkö) kertoivat tapahtumasta ja sen merkityksestä Salolle. Power Cup on Salolle tärkeä näyteikkuna monella tavalla. Tapahtumaan tavoitellaan jopa 1000 joukkuetta ja 10.000 kävijää, mikä olisi tapahtuman ennätys! Kävijämäärä on realistinen Salon keskeisen sijainnin, hyvien yhteyksien ja alueen lentopalloaktiivisuuden takia. Lentopalloliiton Lounainen alue, tuttavallisemmin Lounalentis, on liiton suurin alue harrastajamäärillä mitattuna. Potentiaalia siis on.
Kuten jo aiemmin on uutisoitu, tapahtuman suojelijaksi on lupautunut tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Tapahtuma-alue sijaitsee luonnollisesti maailman parhaassa Salon urheilupuistossa, josta tapahtuman käyttöön saadaan stadionia eli ns. yläkenttää lukuunottamatta kaikki muut alueet. Lisäksi parhaillaan neuvotellaan vielä sekä ratsastus- että golfkeskuksen kanssa joistakin alueista. Kisatori ja ohjelmalava sijoittuvat myös tapahtuma-alueelle urheilupuistoon, sen keskivaiheille, mahdollisesti juoksusuoran paikkeille. Ruokailut hoidetaan Salon kaupungin jäähallissa, jossa viikonlopun aikana tarjoillaan lähes 60.000 lämmintä ateriaa! Lisäksi melkoinen logistiikkarumba koituu aamu- ja iltapalojen toimittamisesta ympäri Saloa majoituskouluille. Salon keskuskeittiö on merkittävässä roolissa ruokahuollon järjestämisessä.
Majoitukseen tarvitaan käytännössä kaikki Salon alueen koulut ja tällä hetkellä on tätä varten varattu jo 22 koulua. Voi olla että lisääkin kouluja vielä tarvitaan ja varasuunnitelmia on viritelty. Lopullinen joukkuemäärä selviää vasta maaliskuun lopulla, joten siihen asti majoituspaletti elää vielä monin tavoin. Onneksi Viestillä on jo nyt kisaorganisaatiossaan kaksi tehokasta majoitusvastaavaa, jotka ovat aloittamassa koulujen kartoittamisen ja majoituksen alustavan suunnittelun.

Järjestelyiden tilanne
Hakuprosessin alusta asti mukana ollut kisaorganisaation pj. Juha Kontio kertoi lyhyesti tilannekatsauksen projektin etenemisestä hakuprosessista tähän päivään.
Pitkä matka on kuljettu siitä kun hakemus jätettiin vuoden 2018 alkupuolella. Tässä välissä on ollut jo kaksi Poweria, joiden tapahtumakuvia löytyy oheisten linkkien takaa: Kuopio 2018 ja Rovaniemi 2019. Lentopalloliitossa on myös tässä välissä vaihtunut koko järjestävä porukka.
Nyt ollaan kuitenkin siinä vaiheessa että kisan järjestelyorganisaatio ja sektorien vastuuhenkilöt on lähes kaikki rekrytoitu, ja ollaan päästy kunnolla vauhtiin. Budjettia tehdään ja paikallisia yhteistyökumppaneita päästään piakkoin lähestymään.

Talkoohaku ja muiden seurojen apu
Yksittäisten henkilöiden ja Salon Viestin ns. “oman väen” talkoohaku on nyt auki netissä ja se jatkuu aina tammikuun loppuun saakka. Power Cup kiinnostaa perinteisesti talkoolaisia myös järjestävän seuran ulkopuolelta, ja mukana on jonkin verran myös vakiotalkoolaisia, jotka kiertävät talkootöissä Powerista toiseen. Tammikuun lopussa arvioidaan sektoreittain talkoolaisten määrät ja lisätarpeet. Tätä työtä tekevät paikallispäällikkö, apunaan talkoopäällikkö sekä eri sektorien vastuuhenkilöt alustavien suunnitelmien ja työmääräarvioiden pohjalta. Apuna ovat myös kokemukset edellisistä Power Cupeista sekä Rovaniemeltä saatu hyvinkin yksityiskohtainen analyysi aiheesta.
Tämän jälkeen tiedetään muilta seuroilta toivottavan avun tarve, ja pystytään myös jo määrittämään tiettyjä selkeitä kokonaisuuksia joita vastuutetaan. Talkootyötä tarjotaan ensisijaisesti jo hakemusvaiheessa auttamaan sitoutuneille yhteistyöseuroille ja mahdollisille muille kiinnostuneille tahoille sen jälkeen.
Käytännön asioita / huolia vapaassa keskustelussa
Suurin yksittäinen käytännön huoli koski hyvin ymmärrettävästi itse tapahtuma-aluetta eli urheilupuistoa ja erityisesti sen jalkapallokenttiä. Kisajärjestäjille kerrottiin mm. että Palloliitto perii kustannuksia mahdollisista ottelusiirroista, jos kotiotteluita ei päästäkään pelaamaan tapahtuman jälkeen sovitusti esim. kenttien huonon kunnon takia. Tähän Salon kaupungin vapaa-aikapalveluiden johtaja Hilpi Tanska totesi että urheilupuiston syystoimissa on jo huomioitu tuleva tapahtuma ja kenttien pohjia on mm. vahvistettu. Liikuntapaikkamestari vastaa näistä toimenpiteistä.
Samoin kevätkaudella tapahtuma huomioidaan kentänhoidollisesti ja kaupunki sitoutuu siihen, että jos kenttäalueet eivät ole annettuna päivänä kunnossa, ottelut voidaan pelata jollain muulla Salon alueen kentällä. Tämä asia jäi vielä hieman epäselväksi ja sovittiin että siihen palataan mahdollisimman pian. Kaupungin vastaavat lupasivat olla yhteydessä mm. Palloliittoon (tilanteen ennakoimiseksi ja sanktioiden välttämiseksi), sekä aikaisempiin Power Cup -järjestäjiin, jotta voidaan realistisesti arvioida kenttien käyttökunto tapahtuman jälkeen eri keliolosuhteissa. Sovittiin että asiaan palataan erillisessä palaverissa, joka järjestetään jalkapalloilijoiden kanssa.
Lisäksi keskusteltiin talkootöistä, joita muille seuroille mahdollisesti tulisi. Tästä ei ollut vielä tarkempaa tietoa valitettavasti antaa, mutta kuten yllä jo todettiin, tähän palataan mahdollisimman pian - viimeistään helmikuussa, jotta muille seuroille jää myös riittävästi aikaa värvätä omia joukkojaan hommiin. Myös seurojen omien oheistapahtumien, lajiesittelyiden ym. valmisteluun pitää jäädä riittävästi aikaa, tosin todettiin että näitä toki voi ideoida vapaasti jo nyt.

Lopuksi
Seurailta päättyi vielä erilaisiin teemakeskusteluihin pöydittäin. Powerin pöydässä aktiivisesti osallistuivat Kiekkohaiden Marco Lindsten ja SalPan Vesa Valkonen - lämmin kiitos teille!
Tapahtumalle toivotettiin kovasti onnea ja menestystä. Power Cupin saaminen Saloon oli kaikkien seuraihmisten mielestä upea juttu ja yhteinen tavoite on tuoda Saloa esiin hienona urheilukaupunkina, sekä tuottaa kävijöille ainutlaatuinen ja onnistunut tapahtuma!
Tästä voit tutustua seuraillan esitysmateriaaliin: "Seurailta 5.11.2019 Power Cup info"

salo_seurailta_05112019_power_cup_-info.pdf | |
File Size: | 1467 kb |
File Type: |
Kysyttävää? Kaipaatko lisätietoja? Ota yhteyttä!
Johanna Anttonen, paikallispäällikkö / Power Cup 2020
johanna.anttonen@powercup.fi / puh 041 318 7576
Riia Martinoja, tapahtumajohtaja / Power Cup 2020, Suomen Lentopalloliitto
riia.martinoja@lentopalloliitto.fi / puh 040 555 1597