Power Cupin järjestelyt hyvässä vauhdissa - talkoohaku auki

Salossa järjestetään 4.-7.6.2020 maailman suurin lentopallon junioriturnaus Power Cup. Salon Viesti ry on saanut turnauksen järjestettäväkseen yhteistyössä Salon kaupungin kanssa. Kaupungin tuki oli ratkaisevassa asemassa turnauksen hakuvaiheessa, sillä ilman sitä tapahtuma olisi mennyt Salolta ohi. Päävastuu turnauksen järjestämisestä on kuitenkin Salon Viesti ry:llä ja erityisesti sen lentopallojaostolla. Tapahtuman järjestelyitä varten onkin jo perustettu oma tapahtumaorganisaationsa, jota täydennetään parhaillaan eri osa-alueiden vastuuhenkilöillä.
Kaupunki hyötyy tapahtumasta monin tavoin
“Olemme erittäin ylpeitä saadessamme isännöidä vuoden 2020 Power Cup -juniorilentopalloturnausta. Odotan innolla tapahtumaa ja toivotan pelaajat, huoltojoukot sekä kaikki lentopallosta kiinnostuneet tervetulleiksi Saloon” iloitsee Salon kaupunginjohtaja Lauri Inna. “Salo on tunnettu urheilukaupunkina ja tarjoammekin Power Cupille erinomaiset puitteet. Etunamme on, että lähes kaikki tapahtuman aktiviteetit toteutuvat samassa paikassa eli Salon urheilupuistossa. Urheilupuisto sijaitsee puolestaan kivenheiton päässä Salon torista, joka on kesäisen kaupunkimme sydän. Meren ja maaseudun sävyttämä kaupunkimme tarjoaa pelien lomassa paljon nähtävää ja koettavaa. Hyvän sijaintimme ansiosta yleisönkin on helppo saapua seuraamaan turnausta” kertoo kaupunginjohtaja Inna.
Lähde mukaan tekemään tapahtumaa!
“Näin ison tapahtuman järjestäminen on kova ponnistus koko yhteisöltä. Tarvitsemme kaikkien salolaisten apua tapahtuman järjestämisessä” kertoo paikallispäällikkö Johanna Anttonen. Talkoohaku on nyt auennut ja tarjolla on monenlaisia tehtäviä: ennen tapahtumaa sen järjestämisessä, rakentamisessa, tapahtuman aikana, sekä tapahtuman purussa. Talkoolaiseksi voit ilmoittautua tästä linkistä: Power Cup talkoolomake
“Kaikkiaan tarvitsemme arviolta jopa 800 talkoolaista, jotta pystymme tuottamaan huipputapahtuman sekä hienon osallistujakokemuksen pelaajille ja vieraille. Haluamme esitellä salolaista osaamista ja näyttää miten onnistuneeseen lopputulokseen on mahdollista päästä koko kaupungin yhteistyöllä” Anttonen toteaa.
Salon Power Cupissa riittää talkootyötä myös muille paikallisille urheiluseuroille. “Talkoolaisten määrän ja osaamistarpeen kokonaiskuvan selkiydyttyä tulemme sopimaan talkooyhteistyöstä alueen muiden urheiluseurojen kanssa”, kertoo Anttonen. Moni seuratoimija onkin jo kysellyt yhteistyöstä ja tästä on tulossa lisätietoa pian: Power Cupista puhutaan sekä seuraparlamentissa lokakuun lopulla että kaupungin järjestämässä Seuraillassa 5.11. Seurailtaan toivotaan runsasta osanottoa!

Tapahtuman suojelijana tasavallan presidentti Sauli Niinistö
Tapahtuman suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Presidentti Niinistö on kotoisin Salosta, joten hänen lupautumisensa suojelijaksi on erityisen mieluista.

Ennätyksiä tavoitellaan
Salon Power Cupin tavoitteena on päästä ennätyslukemiin eli yli 1000 joukkueen rajan, jolloin tapahtumaan osallistuisi noin 10.000 lasta ja nuorta valmentajineen ja muine joukkuetoimijoineen. Tämän lisäksi tulevat muut vierailijat, vanhemmat, sukulaiset, lentopalloväki jne.
“Odotamme Saloon ennätysmäärää kisaturisteja, sillä Salon sijainti Lentopalloliiton Lounaisen alueen ytimessä on aivan loistava. Lounainen alue on harrastajamäärältään Lentopalloliiton suurin, joten lajiväkeä on lähiseuduilla todella paljon.” Kertoo Power Cupin tapahtumajohtaja Riia Martinoja Lentopalloliitosta. ”Tämän kokoluokan tapahtuman taloudelliset kerrannaisvaikutukset alueelle ovat myös merkittävät”, Martinoja päättää.

Kysyttävää? Kaipaatko lisätietoja? Ota yhteyttä!
Johanna Anttonen, paikallispäällikkö / Salon Viesti ry
johanna.anttonen@powercup.fi / puh 041 318 7576
Riia Martinoja, tapahtumajohtaja / Power Cup, Suomen Lentopalloliitto
riia.martinoja@lentopalloliitto.fi / puh 040 555 1597